Ruokakauppa, logistiikka ja kestävä kehitys

Räätälöity ratkaisu täydelliseen sekvensointiin

Vuonna 2017 eräs Skandinavian johtavista vähittäiskaupan konserneista NorgesGruppen ASA antoi SSI Schäferille tehtäväksi uuden logistiikkakeskuksen rakentamisen yhtiön ASKO OSLOFJORD AS -tytäryhtiölle (ASKO).

ASKO OSLOFJORD AS:n toimitusjohtaja Knut-Andreas Kran kertoo haasteista, joita yhtiöllä tuolloin oli: ”ASKO oli törmäämässä kapasiteettiongelmiin, joihin oli vain kaksi ratkaisumahdollisuutta: joko nykyisten tilojen laajentaminen tai muutto uusiin tiloihin. Emme yksinkertaisesti olisi pystyneet selviytymään odotetusta kasvusta tuossa rakennuksessa. Emme myöskään halunneet rakentaa pelkästään suurempaa manuaalista varastoa, koska näemme automaation investointina tulevaisuuteen.

Uusi logistiikkakeskus suunniteltiin käsittelemään äärimmäisen dynaamista varastoa ja selviämään elintarvikkeiden keräilystä kuiva- ja pakastesegmenteistä. Tämän saavuttamiseksi SSI Schäfer rakentaa kaksi korkeahyllyvarastoa ja kaksi erittäin dynaamista sukkulavarastoa, jotka perustuvat 3D-MATRIX Solution®-ratkaisuun. Lisäksi käyttöön otetaan robottiteknologiaa, joka tukee automatisoitua materiaalivirtaa.

Sekä ASKO että SSI Schäfer ymmärtävät jokaiseen suureen hankkeeseen liittyvän vastuun – eivät vain toiminnan ja tuotteiden laadun, vaan myös kestävän kehityksen suhteen. Kestävästä kehityksestä on tulossa ehdoton välttämättömyys kaikille yrityksille toimialasta riippumatta. Eri sektorien ylimmän johdon edustajista 62 % uskoo, että kilpailussa selviytymiseen vaaditaan jämäkkää, kestävyyden huomioivaa strategiaa. Lyhyesti sanottuna kestävä liiketoiminnan harjoittaminen tarkoittaa ympäristö-, yhteiskunta- ja talousympäristön huomioon ottamista ja niihin vaikuttamista sekä yrityksen toiminnan sopeuttamista niihin. (Lähde: IMD 2016)

Samoin kuin yleisen strategian tapauksessa, kestävään kehitykseen ei ole yhtä oikeaa vastausta. Paras ratkaisu riippuu kunkin yrityksen kunnianhimon ja panosten tasosta.

Skandinaavinen tapa toimia: ASKOn parhaat käytännöt

Norjalainen elintarviketukkuri ASKO on toiminut markkinoilla yli 150 vuotta edistäen ydinarvojaan ja toimittaen laadukkaita ja toimivia tuotteita asiakkailleen. Yhtiö uskoo, että laadun tulee aina kulkea käsi kädessä kestävyyden kanssa.

Knut-Andreas kertoo, mitkä ovat yhtiön kolme tärkeintä kestävyystavoitetta: ”Ensinnäkin haluamme olla ilmastoneutraaleja ja kestäviä yrityksenä. Lisäksi tavoitteenamme on, että vuodesta 2026 alkaen rekoissamme käytetään 100-prosenttisesti uusiutuvaa energiaa ja uusiutuvia polttoaineita. Viimeisenä, mutta ei vähäisimpänä: haluamme vähentää energiankulutustamme 20 % erityisesti varastoissamme.”

ASKO tunnetaan vihreän vallankumouksen johtavana yrityksenä yhtiön noudattamien ja soveltamien lukuisten kestävyyshankkeiden ansiosta. Kunnianhimoisiin tavoitteisiin päästään kärsivällisyydellä ja toimintasuunnitelmilla. ASKO investoi merkittävästi aurinkopaneeleihin ja maalla toimiviin tuulivoimaloihin, testaa erilaisia vaihtoehtoja ja ammentaa oppia kokemuksista. Yhtiö ymmärtää mahdollisuutensa ja vastuunsa suurena organisaationa, ja siksi ASKO aloitti muutama vuosi sitten ympäristötoiminnan, joka kohdistuu työntekijöiden yksityiselämään. Yhtiö perusti ilmastorahaston, josta työntekijä voi hakea rahoitustukea kotinsa kestävyyden parantamiseen tai työmatkojen taittamiseen ilmastomyönteisellä tavalla. Tukea voi hakea sähköpolkupyörän tai sähköauton ostoon tai lämpöeristyksen tai aurinkopaneelien asentamiseen kotiinsa.  Viime vuosina monet työntekijät ovat tarttuneet tähän mahdollisuuteen, mikä on johtanut upeisiin ilmastotoimiin.

Oikealla tiellä: SSI Schäfer

SSI Schäfer Group on maailman johtava materiaalinkäsittely-yhtiö. SSI Schäfer suunnittelee, kehittää, valmistaa ja toteuttaa innovatiivisia ratkaisuja vastaamaan kunkin asiakkaan yksilöllisiin haasteisiin kuudessa eri maanosassa. Sisälogistiikka on monien eri aloilla toimivien yritysten perusta, joten noiden yritysten vihreä tulevaisuus alkaa juuri siitä.

Sisälogistiikkaa tarvitaan moniin eri tarpeisiin, ja siten se voi edistää kestävää kehitystä monella eri tapaa. Siksi SSI Schäfer tarjoaa ja toteuttaa hyvin monenlaisia taloudellisia ja resursseja säästäviä ratkaisuja, jotka rakentuvat innovatiiviselle teknologialle. Esimerkkejä tästä ovat kierrätettävistä materiaaleista valmistetut pakkaukset, SSI Exyz -hyllystöhissin kaltaiset energiaa säästävät laitteet ja jopa toiminnanohjaus- ja valvontaohjelmistot, jotka optimoivat energiankäytön. Hyllystöhissien rakenne on äärimmäisen kompakti. Optimoituun ohjausjärjestelmään yhdistettynä ne vähentävät merkittävästi tilavaatimuksia. Perinteisiin korkeahyllyvarastoihin verrattuna tilansäästö voi olla jopa 5 %. Tämä tarkoittaa monta kuutiometriä, joita ei tarvitse rakentaa, lämmittää tai ilmastoida. Tilansäästön lisäksi ohjausriipukset tarjoavat loistavaa energiatehokkuutta, sillä mastoon integroidut vastapainot vähentävät noston energiavaatimusta merkittävästi paremmin kuin mitkään energian talteenottomenetelmät. SSI Schäfer ymmärtää, kuinka välttämätöntä on ottaa huomioon kaikki mahdollisuudet säästää, säilyttää ja optimoida. Tästä on hyötyä niin automatisoinnin, kustannustehokkuuden kuin kestävän kehityksen kannalta.

”Haluamme olla vastuullisia vuorovaikutuksessamme ympäristön kanssa. Tähtäämme siihen, että tulevaisuudessa käytämme luonnonvaroja ainoastaan sen verran kuin luonnon kiertokulku tarjoaa”, SSI Schäferin rakennustöiden hallinnasta vastaava johtaja Johannes Zimmermann sanoo.

Vastuullisuus tarkoittaa myös sitä, ettei tavoitteen anneta lipsua mielestä, vaan työtä parempien ja vihreämpien ratkaisujen eteen tehdään jatkuvasti. Vuonna 2020 SSI Schäfer liittyi ensimmäisenä materiaalinkäsittely-yrityksenä mukaan 50 Sustainability & Climate Leaders -aloitteeseen tehdäkseen enemmän tällä saralla. Kyseessä on kansainvälisen yritysmaailman hanke, joka ilmentää halua, innostusta ja kykyä ryhtyä tehokkaisiin toimiin kamppailussa ilmastonmuutosta vastaan ja saavuttaa YK:n kestävän kehityksen 17 tavoitetta.

Tähtiin kirjoitettu! Kuinka kumppanuus alkoi?

”Meille on tärkeää, että toimittaja noudattaa kaikkia lakeja ja määräyksiä. Meidän on tiedettävä, että heillä on vastaavat kestävyystavoitteet kuin meillä. Ensimmäiseksi selvitämme, onko heillä kestävän kehityksen ohjelma. Jos vastaus tähän on kyllä, voimme jatkaa keskustelua”, Knut-Andreas toteaa.

Tällainen lähtökohta ei ole tavaton Pohjoismaissa, ja se saa yhä enemmän huomiota eri sektoreilla, mikä tarjoaa yrityksille monenlaisia mahdollisuuksia toteuttaa pitkän aikavälin tulevaisuuteen katsovia kestäviä arvoja. SSI Schäferin määrätietoinen sitoutuminen vihreämpään liiketoimintaan vaikutti vahvasti siihen, että yhtiö valitsi heidät pääurakoitsijaksi. ASKOn kunnianhimoiset kestävän kehityksen ja ilmastoneutraaliuden tavoitteet huomioon ottaen SSI Schäfer oli heille täydellinen kumppani.

Jokaisen liiketoimintamallin perusta: ASKOn uusi alueellinen jakelukeskus

Pääurakoitsijana SSI Schäfer vastaa päivittäistavaraketju ASKOn jakelukeskuksen logistiikkakonseptin laadinnasta, logistiikan suunnittelusta ja rakentamisesta avaimet käteen -periaatteella. Kokonaishanke sisältää kattavan infrastruktuurin, materiaalivirtojen hallinnan, visualisoinnin sekä varastonhallintajärjestelmän.

Pitkälle automatisoitu jakelukeskus sijaitsee Norjan Sandessa, noin 60 kilometriä Oslosta etelään. Keskus on jaettu kahteen lämpötilavyöhykkeeseen, joista toisessa vallitsee normaali huonelämpötila, toisessa pakkanen. Varastointipaikkoja on 28 700 lavalle, ja sekä cross-dock-lastausalueet että koontialueet toimivat äärimmäisen tehokkaasti.

Pakkasalueella on kahden käytävän korkeahyllyvarasto, joka toimii SSI Exyz -tyypin hyllystöhisseillä. Korkeahyllyvarastossa lämpötila on -28 °C, ja varasto sisältää 3696 varastopaikkaa kahden paikan syvyisessä ratkaisussa. Keskittyessään kestävään kehitykseen, moderneimpaan teknologiaan ja asiakkaan hankkeen aikana kasvaneisiin vaatimuksiin SSI Schäfer päätti korvata alun perin suunnitellut SSI Miniload Crane -nosturit 84 kappaleella SSI Flexi -sukkuloita, koska ne sopivat tehtävään paremmin. Manuaalisen lavan purkamisen jälkeen SSI Flexi -sukkulat varastoivat pakkaukset hyllyille ja noutavat ne niiltä.

Normaalin huoneenlämmön alueella on kahdeksalla SSI Exyz -tyypin hyllystöhissillä varustettu korkeahyllyvarasto sekä 90 000 varastopaikan SSI Navette -järjestelmä, jossa on 64 monitasosukkulaa pieniä kuormankantajia varten; 80 hissiä varmistaa, että prosessit toimivat maksimaalisen tehokkaasti. Huippudynaamisessa sukkulavarastossa lavojen purkaminen toteutetaan täysin automatisoidusti kahdella robotilla. Molempien – pakkasalueen ja huoneenlämpöalueen – sukkulavarastojen suunnittelu perustuu 3D-MATRIX Solution® -ratkaisuun, joka mahdollistaa varastoinnin, puskuroinnin ja sekvensoinnin samassa järjestelmässä. Tämä mahdollistaa sen, että pakkaukset, jotka ennen laitettiin väliaikaisvarastoon, annetaan suoraan lavan lastausrobotille.

Tiloissa on useita erilaisia toiminta-alueita, jotka monipuoliset lavojen ja pakettien kuljetusjärjestelmät yhdistävät toisiinsa ja 6-tasoiseen toimituspuskuriin. Alueiden välistä materiaalivirtaa sekä varaston ja tilausten hallintaa koordinoi SSI Schäferin WAMAS®-logistiikkaohjelmisto. WAMAS®-ohjelmiston ansiosta kapasiteetin käyttöä voidaan seurata ja optimoida milloin tahansa.

Menestyksekäs yhteistyö vaatii aina aktiivista kuuntelua, kompromisseja ja joustavuutta – ja nämä korostuivat sen epävarmuuden keskellä, johon yritykset vuonna 2020 joutuivat. Kun yrityksellä on vakaat arvot, kuten ASKOn kunnianhimoiset kestävyystavoitteet, kumppanin tulee aina pyrkiä toimittamaan tehokkain mahdollinen ratkaisu. Hyvä esimerkki tästä on SSI Miniload Crane -nosturien korvaaminen SSI Flexi -sukkuloilla. Käynnissä olevan hankkeen aikana markkinoille tuli uutta teknologiaa: SSI Flexi -sukkula. Sukkulan innovatiivinen energiajärjestelmä hyödyntää superkondensaattoreita ja varmistaa äärimmäisen energiatehokkuuden. Sen katsottiin palvelevan paremmin ASKOn tarpeita ja tarjoavan erittäin kestävän ratkaisun pakasteiden alueelle. Siksi SSI Schäfer ehdotti sitä välittömästi asiakkaalle, ja muutos hyväksyttiin hankkeeseen.

Hankkeen odotetaan valmistuvan kokonaisuudessaan vuonna 2021.

Viimeaikaiset tapahtumat ovat opettaneet yritysmaailmalle, että selviytymispakkauksen tarpeellisimpia varusteita on ketteryys. Joustavuus valikoimassa, toimitusehdoissa ja jokseenkin kaikessa toiminnassa on uutta normaalia, eikä enää mitään ekstraa. SSI Schäfer ymmärtää tämän, ja ponnistelee lujasi ylläpitääkseen joustavuutta työssään. Sen vuoksi järjestelmän tulevat laajennukset sisällytetään suoraan alkuperäisiin piirustuksiin, jotta järjestelmä voidaan tarvittaessa mukauttaa markkinavaatimuksiin helposti ja viipymättä. Tämä osoitti hyödyllisyytensä ASKOn nykyisessä hankkeessa.

Kestävä kehitys aihe, josta keskustellaan kaikkien yritysten johtoryhmissä. Kysymys ei ole siitä, liittyäkö mukaan vai jäädäkö paikalleen, vaan siitä, kuinka yrityksen panos-tuotto-suhdetta saadaan parannettua ja tuotteista ja ratkaisuista tulevaisuudessakin menestyviä. Kyse on pitkän aikavälin kumppanuuksien luomisesta taipumatta niissä asioissa, jotka ovat tärkeimpiä. Tästä on hyvä esimerkki se, että ASKO valitsi SSI SCHÄFERin pääurakoitsijakseen, koska tämä panostaa kierrätysmateriaaleihin, vihreään teknologiaan ja kokonaisratkaisun ergonomiseen suunnitteluun.