New Content Item (5)

SSI Schäfer automatoi Mathemin uuden

Mathem kasvaa rivakasti yhdessä pohjoismaisen elintarvikkeiden verkkokaupan kasvun myötä. Tukholman eteläpuolelle Larsbodaan perustettava uusi logistiikkakeskus on tärkeä osa jatkuvan laajentumisen prosessia. Yhtä tärkeässä roolissa on SSI Schäferin toimittama räätälöity automaatioratkaisu.

Elintarvikkeiden verkkokauppa Mathem perustettiin vuonna 2007, ja se on laajentunut hurjaa vauhtia vakioasiakaskunnan kasvaessa. Toiminta pyörii tällä hetkellä Tukholmassa, Göteborgissa, Malmössä ja noiden kaupunkien lähialueilla.

Jatkuvasti kehittyvän ja muuttuvan tuotevalikoiman vuoksi äärimmäinen joustavuus on yhtiölle välttämätöntä. Ratkaisun on lisäksi täytettävä asiakkaiden vaatimukset, jotka liittyvät parempaan ja nopeampaan saatavuuteen, ja tämä on ollut hankkeen eteenpäin työntäviä voimia. SSI Schäfer valittiin toimittajaksi, koska ratkaisu kykenee joustamaan ja mukautumaan Mathemin liiketoiminnan tarpeisiin ja tuottavuustavoitteisiin.

”Elintarvikkeiden verkkokauppa on jännittävä toimiala, jossa kasvuvauhti on ollut vinhaa kaikkialla maailmassa varsinkin viime vuoden aikana. Mathemin hanke on SSI Schäferille erittäin tärkeä. Se osoittaa selvästi, että olemme tehokkuuden eturintamassa markkinasegmentillä, jonka näemme kasvavan. On innostavaa päästä tukemaan Mathemia ja auttamaan yhtiötä saavuttamaan tavoitteensa”, SSI Schäferin Hans Ekström (Solution Design Manager Automation) sanoo.

Mathemin hankkeen myötä SSI Schäfer asemoituu entistä vahvemmin ruoan verkkokaupan alalle. Tuo ala asettaa tavallista verkkokauppaa kovempia vaatimuksia automaatioratkaisuille suurempien tilauskokojen ja suuremman kapasiteetin vuoksi. SSI Schäferillä on jo entuudestaan laajaa kokemusta elintarvikkeiden vähittäiskaupan alalta, sillä yhtiö on toteuttanut alalle useita suuria hankkeita eri Pohjoismaissa. Esimerkkejä näistä ovat Coopille toteutettu Euroopan suurin automaatioratkaisu sekä ASKOn automatisointihanke, jonka keskiössä oli kestävä kehitys.

”Olen iloinen, että sopimus saatiin lopulta valmiiksi. Tiiviissä yhteistyössä SSI Schäferin kanssa löysimme varsin nopeasti ratkaisun, joka mahdollistaa jatkamisen fantastisella kasvupolullamme ja auttaa saavuttamaan asettamamme kannattavuustavoitteet. Joka päivä meidän on keräiltävä kymmeniä tuhansia nimikkeitä täysin mielivaltaisina yhdistelminä ja toimitettava ne asiakkaillemme niin nopeasti kuin mahdollista. Ratkaisu tarjoaa samalla Ruotsissa työskentelevälle logistiikkahenkilöstölle parhaan mahdollisen työympäristön! Pitkä matka on kuljettu ja monia tärkeitä päätöksiä on tehty. Nyt pääsemme käärimään hihat ja tavoitteiden saavuttaminen alkaa toden teolla”, Mathemin operatiivinen johtaja Henrik Peitz toteaa.
 
Asennustyöt käynnistyvät syksyllä, ja tavoitteena on ottaa uusi keskus käyttöön vuoden 2022 jälkipuoliskolla.