News and press

Update 33

Quo vadis, AI? Tekoälyyn (Artiicial Intelligence; AI) törmää kaikkialla ja se valtaa alaa niin liiketoimin- nassa kuin yksityiselämässäkin. Yhteiskunnan eufo- riasta voisi äkkiä kuvitella, että teknologia on jo pitkälle kehitettyä. Jos tarkastellaan toiminnallista logistiikkaa, selviää kuitenkin nopeasti, että tekoäly on vasta kehityksensä alkutaipaleella.

Tätä heterogeenista mielikuvaa IT-asiantuntijamme käsittelevät uudessa raportissa sekä lehtemme kolumnissa. He määrittelevät selkeästi monet tekoälyyn liittyvät käsitteet ja tutkivat lisäksi, mille sovellusalueilla tekoäly soveltuu jo nyt ja mitä uutta se tuo logistiikkaan.

Tulevaisuudesta nykyhetkeen: Kehitämme ja toteu- tamme yhdessä asiakkaidemme kanssa yksilöllisiä ratkaisuja heidän jokapäiväisiin tarpeisiinsa ja visioihinsa – yhdessä luomme menestystarinoita. Niistä voit lukea seuraavilta sivuilta. Rakensimme Schaelerille, yhdelle maailman johtavista auto- nosien toimittajista, suuntaa näyttävän jakelukes- kuksen, joka muuntautuu tuleviinkin tarpeisiin. Kiinalaiselle monikanava-asiantuntijalle Suningille suunnittelimme ainutlaatuisen logistiikkakeskuk- sen, jossa toteutuvat paras mahdollinen joustavuus ja nopeus.

Update_33_fi.pdf

SSI SCHÄFERin viimeaikaiset projektit ja uudet ratkaisut

2.7 MB